Malinois on viisas ja aktiivinen koirarotu, joka vaatii tietynlaisen omistajan. Kaikista parasta on, jos omistaja haluaa harrastaa koiran kanssa jotain aktiviteettia. Malinois sopii monenlaiseen harrastukseen. Sen paimenkoiran vietti vetää vahvasti, joten koira viihtyy loistavasti maalla muiden eläinten parissa. Malinoisia voi hyödyntää myös työkoirana, kuten monet Suomen viranomisista tekevät. Malinoiseja voidaan nähdä esimerkiksi poliisikoirina. Ne ovatkin loistavia työssään, sillä malinois on hyvä etsimään kadonneita jäljittämistaitojensa avulla. Malinoisit ovatkin löytäneet monia kadonneita ihmisiä ja pelastaneet henkiä.
Malinoisin taidot ovat tulleet hyvin esille muun muassa poliisikoirien suomenmestaruuskilpailuissa. Mikkelin poliisiasemalla omistajansa parina työskentelevä Viksu on voittanut poliisikoirien mestaruuden jo kaksi kertaa. Tämä on jo itsessään hyvä osoitus kaikesta siitä, mihin malinois pystyy. Se on älykäs rotu, joka kaipaa paljon haastetta. Toki malinoisista on myös kotikoiraksi, sillä se on lempeä ja tulee toimeen pientenkin lasten kanssa. Pentua valitessa on syytä kiinnittää huomiota siihen, millainen pennun luonne on. Rauhalliset koirat ovat parempia kotikoiria, kun taas vilkkaat koirat käyvät paremmin aktiivisille ihmisille.
Agilitysta näyttelyihin
Malinois sopii loistavasti agilityyn monessakin mielessä. Ne ovat jänteviä ja voimakkaita koiria, jotka sopivat hyvin kaikenlaisiin liikunnallisiin harrastuksiin. Myös pitkät metsälenkit ovat malinoisin mieleen ja aktiivista koiraa onkin hankala saada väsymään. Malinoisin kohdalla liikunta on todella tärkeää. Jos liikuntaa ei ole tarpeeksi, koiraa tylsistyy ja saattaa alkaa kuluttamaan energiaa sisätiloissa. Ulkokoiraksi malinoisia ei kuitenkaan voi suositella. Sillä ei ole pitkää turkkia, joka suojaisi koiraa tuiskulta ja tuulelta.
Malinoisia voi käyttää myös näyttelyissä. Näyttelyissä koiran täytyy käyttäytyä hyvin ja totella omistajaa. Malinois on viisas koira, joten sille voi opettaa vaikka mitä käskyjä. Tämä ominaisuus sopii loistavasti myös näyttelyihin. Malinoisit voivat osallistua joko kaikkien rotujen Match Show’hun tai sitten virallisiin koiranäyttelyihin. Virallisissa näyttelyissä samassa kehässä samaan aikaan kilpailevat samaan rotuun kuuluvat koirat. Tuomarit arvostelevat koiran siten, että he katsovat koiran asennon, korvat, luuston ja muut tärkeät seikat. Mitä ylväämmältä koira näyttää, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on menestyä näyttelyssä.